Oon niin helvetin huolissani susta. Silti samaan aikaan oon todella kiitollinen kun suostuit varaamaan ajan kanssani ja tulemaan kolkkoon valkoiseen. Haluan kirjottaa tästä mutten uskalla, koska saatat lukea tätä. Vituttaa vaan etten aiemmin kiinnittänyt enempää huomiota asioihin. Ihmetyttikin reaktiosi kun silloin kerroin osastolla syömistäni määristä ja siitä, mitä kotilomilla pitää syödä. Sanoit ettei kukaan normaalisti syö niin paljoa. Sanoit että se on ihan hullu määrä ruokaa. Terapeuttien mukaan 1400 kaloriahan on vielä vähän verrattuna siihen energiamäärään, minkä kroppa kuluttaa. Seurassasi oli vaikea opetella syömään säännöllisesti, koska itse syöt ehkä kaksi kertaa päivässä - yhden aikaan päivällä ja myöhään illalla. Sen lisäksi oot heittänyt epämääräistä läppää dieteistä ja siitä, miten sun maha muka kasvaa. Aluksi koitin kieltää ajatukset, että sullakin olisi ongelmia pitkäjalkaisen pimeän kanssa. Yritin ajatella, että ylianalysoin taas tapani mukaan. Hemmetti vie kun en voi lukea sun ajatuksiasi! Toki voin jutella asiasta kanssasi, mutta tunteita ei aina halua tai edes osaa pukea sanoiksi. Pelottaa että hämähäkit repii tällä kertaa sut rotkoon.
Kaavin lusikalla niiden pirujen silmät ja syötän korppikotkille. Nirhaan raajat pieniksi palasiksi yksitellen kovaäänisesti surisevalla telaketjulla. Syötän kielen ja sisälmykset epämuodostuneille rotille jyrsittäviksi. Pistän häkkiin tulen ylle kunnes musta muuttuu tuhkaksi. Nehän ei sua vie.
Ehkä mä kuitenkin ylireagoin. Ehkä kaikki on ihan hyvin ja teen tästä vaan liian ison numeron. Torstain naista sinisessä luomivärissä ja kolkkoja seiniä odotellessa.
Tästä tekstistä huokuu suloinen päättäväisyys!
VastaaPoista