Don't give in to yesterday

A heart that hurts

is a heart that works

Ahdistaa. On mennyt jo pitkään hyvin (minkä huomaa venyneestä postaustauosta) ja nyt tuntuu ettei saisi happea. Liikaa stressiä. Sisäelimet kiemurtelevat tuhanteen solmuun. Ei ole tilaa hengittää. Kädet pusertuu nyrkkiin. Tekisi mieli hakata, repiä ja raadella jotain. Miksi psykologisen avun hakemisesta ja saamisesta on tehty niin helvetin mahdotonta. Vain jos on rahaa, saa apua, ellei ole jo mennyt tappamaan itseään. Jos tappaa itsensä, olisi päässyt päivystykseen. Ilman kirkuvia ulkoisia merkkejä tai verta ei sielläkään auteta. Apua olisi tarjolla vasta kun jotain peruuttamatonta on tapahtunut. Jokin mielenterveydenhuollossa on mennyt pahasti päin persettä.

Sovituskopeissa liian pienien farkkujen koko seilaa 36:en ja 40 välillä. Pelottaa ettei lihominen lopu itsestään.

See you at the bitter end

Lähetin toissapäivänä melko agressiivisen viestin naamakirjassa kaikille "kavereilleni" jotka olivat samalla luokalla kanssani ala- ja yläasteella (ruotsin kielikylpyluokka pysyi lähes samana eskarista lähtien). Kerroin viestissä, mitä kaikkea olen joutunut päivittäisestä koulukiusaamisesta johtuvan olemattoman itsetunnon takia kestämään. Kerroin sairauksista, osastojaksosta, toivottomuudesta, opintojen keskeytyksistä, pahasta olosta ja siitä miten se on pitkälti heidän vika jossen enää hengitä.

Jälkeenpäin ajateltuna viesti on vähän turhan raaka. En osannut ajatella, että heitä kiinnostaisi paskaakaan joten sanoin asiat suoraan kaunistelematta niin kuin ne ovat. Äiti tuli matkalta kotiin ja kertoi vihaisena siitä, miten on saanut puheluita entisten luokkalaisteni vanhemmilta. Osa luokkalaisista ovat kuulemma todella ahdistuneita viestistä. "Eihän lapset tajua mitä ne tekee",  niinkuin äiti sanoi. Bullshit! Ihan niinkuin 15-vuotias ei tajuaisi mitä tekee. Tekojensa seurauksia ei ehkä osaa ajatella, mutta kyllä pitäisi tajuta koulukiusaamisen olevan väärin ihan sanomattakin. Ärsyttää. Huutojen jälkeen jouduin kirjoittamaan anteeksipyyntö-viestin "kamalan ahdistuneille" luokkalaisille. Mitä hemmettiä nuoret aikuiset inisevät vanhemmilleen tommosesta.

Oon tosi huolissani J:stä. Aamulla tekstailtiin normaalisti ja se on lähes aina vastannut puhelimeen tai ollut mesessä tai no helpommin sanottuna siihen on aina saanut yhteyden. Nyt sen kännykkä on pois päältä, eikä se ole koneella. Sovittiin aiemmin että otan yhteyttä kun tiedän voidaanko nähä vielä tänään ja se toivoi että nähtäisiin. Nyt siihen ei ole saanut yhteyttä moneen tuntiin. Menisin kysymättä bussilla J:n luo koputtelemaan oveen, jos olisi voimia itkemisen jäljiltä enkä pelkäisi sen äitiä. Ahdistavaa kun en tiedä onko se kunnossa.

Eilen yöllä istuin parvekkeella. Kyyneleet maalasivat tummia läikkiä toppiin. Kaide tuntuu kylmältä paljaiden reisien alla. Heiluttelen jalkoja tunteakseni pistelevän ilmavirran. Nojaan eteenpäin puristaen punaista rautaa. Ulkona on pimeää. Kaukana oranssiksi värjätyillä kaduilla kulkee koiranulkoiluttaja. Nyt se loppuu. Kaikki paha päättyy tähän. Suljen silmät. Jalat ovat tunnottomat. Epäröin liian kauan enkä kestä kirvelevää kylmää rautaa iholla. Palaan rapun portaille istumaan. Ravaan edestakaisin kodin ja tuuletusparvekkeen väliä. J on soittanut pari kertaa, joten soitan takaisin vakuuttaakseni kaiken olevan hyvin. Ääni murtuu enkä nyyhkytykseltä osaa puhua selvästi. Se sanoo lähtevänsä tulemaan. En kykene tekemään mitään, koska olisi julmaa antaa J:n kiirehtiä tänne tajutakseen olevans myöhässä. Se olisi soittanut soittamistaan, mutten vastaisi puhelimeen. Todennäköisesti J soittaisi pikkusiskolle, joka huomaisi etten ole enää kotona. Pikkusisko ihmettelisi meillä olevan kaverinsa kanssa ja avaisi J:lle rapun oven. Ne huomaisivat tuuletusparvekkeen avoimen oven ja pian epämääräisen läiskän tummalla katolla. Pikkusisko soittaisi äidille joka murtuisi ja niillä olisi paha olla. En haluaisi ajatella hautajaisia. Tarkoituksena ei ole aiheuttaa muille pahaa oloa. En vain joskus jaksa enää.

Ehkä hukuttautuessa ei ehtisi miettiä niin paljoa. Pyykkipoika nenään ja kylpyammeeseen veden alle.

Mitä ideaa jatkaa kun tunnelin päässä on vain umpikuja

Miksi asioiden pitää olla niin monimutkaisia? Mä haluan laihtua. Nykyään jopa 38-kokoiset farkut ovat kireitä. Eieieiei en vaan voi hyväksyä että oisin kokoa 40. Läski, läskimpi, minä. Ällöttää. Oon 10 kiloa läskimpi kuin viime kesänä. Ahdistaa. Haluan kutistua. Haihtua ja painaa vain 25kg. Mä en jaksa itseäni. Tätä hemmetin kieroutunutta ajatusmaailmaa ja läskiä tihkuvaa kroppaa. Olisi niin paljon helpompaa pudota kun taistella vastaan. Mitä ideaa taistella vastaan kun siitä huolimatta vaikka tervehtyisin, on koko ajan suuri riski että ahdistuessani purkaisin pahaa oloa laihduttamiseen ja kierre alkaisi alusta.

Mistään ei ole vittu mitään hyötyä. Se että saisin asunnon tai rennomman työpaikan, ei poista tätä kuristavaa tunnetta, kieroutuneita ajatuksia, stressiä ja huolta. Ainoa ammatti-ihminen, josta koin olevan oikeasti apua, ei halua tavata mua.Oon käynyt juttelemassa sen kanssa jo 2½ vuotta ja oon niin ärsyttävä ettei se enää halua auttaa. Kelan rahoittaman psykoterapian alkamisessa kestää todennäköisesti puoli vuotta, ellei pidempäänkin. 10 vuotta masennusta, joista kolmen vuoden ajan olen saanut apua. Kaikkea on kokeiltu, eikä mikään ole auttanut. Syömishäiriöyksikössä ne aikoo lopettaa mun hoitamisen, koska pääongelma onkin nyt masennus. Turhauttavaa tämmönen pallottelu. Poliklinikalla sanottiin että ongelma on syömisessä ja kirjoitettiin lähete sh-yksikköön. Siellä taas todetaan etten ole tarpeeksi sairas syömishäiriöiseksi, vaan pääongelma on masennus. Miten helvetissä mä selivän puoli vuotta ilman apua kun kukaan ei osaa auttaa? En jaksa enää.

Rikon huoneeni ikkunan hakkaamalla sitä tuolilla. Siistin lasin jättämiä teräviä kulmia ja nousen ikkunalle. Vedän syvään henkeä kylmän ilman kiemurrellessa keuhkoihin. Otan askeleen antautuen painovoiman vietäväksi. Hämärässä kuuluu tömähdys ja kaikki pimenee. Hiljenee. Katoaa. Haihtuu. Olen vapaa.

Our psychological state allows us to see only what we want/need/feel to see at a particular time. What five words do you see?

Lust, mad, none, truth, hidden

pelottavaa.

Mitä sanoja sinä löydät ristikosta?