Lähetin toissapäivänä melko agressiivisen viestin naamakirjassa kaikille "kavereilleni" jotka olivat samalla luokalla kanssani ala- ja yläasteella (ruotsin kielikylpyluokka pysyi lähes samana eskarista lähtien). Kerroin viestissä, mitä kaikkea olen joutunut päivittäisestä koulukiusaamisesta johtuvan olemattoman itsetunnon takia kestämään. Kerroin sairauksista, osastojaksosta, toivottomuudesta, opintojen keskeytyksistä, pahasta olosta ja siitä miten se on pitkälti heidän vika jossen enää hengitä.
Jälkeenpäin ajateltuna viesti on vähän turhan raaka. En osannut ajatella, että heitä kiinnostaisi paskaakaan joten sanoin asiat suoraan kaunistelematta niin kuin ne ovat. Äiti tuli matkalta kotiin ja kertoi vihaisena siitä, miten on saanut puheluita entisten luokkalaisteni vanhemmilta. Osa luokkalaisista ovat kuulemma todella ahdistuneita viestistä. "Eihän lapset tajua mitä ne tekee", niinkuin äiti sanoi. Bullshit! Ihan niinkuin 15-vuotias ei tajuaisi mitä tekee. Tekojensa seurauksia ei ehkä osaa ajatella, mutta kyllä pitäisi tajuta koulukiusaamisen olevan väärin ihan sanomattakin. Ärsyttää. Huutojen jälkeen jouduin kirjoittamaan anteeksipyyntö-viestin "kamalan ahdistuneille" luokkalaisille. Mitä hemmettiä nuoret aikuiset inisevät vanhemmilleen tommosesta.
Oon tosi huolissani J:stä. Aamulla tekstailtiin normaalisti ja se on lähes aina vastannut puhelimeen tai ollut mesessä tai no helpommin sanottuna siihen on aina saanut yhteyden. Nyt sen kännykkä on pois päältä, eikä se ole koneella. Sovittiin aiemmin että otan yhteyttä kun tiedän voidaanko nähä vielä tänään ja se toivoi että nähtäisiin. Nyt siihen ei ole saanut yhteyttä moneen tuntiin. Menisin kysymättä bussilla J:n luo koputtelemaan oveen, jos olisi voimia itkemisen jäljiltä enkä pelkäisi sen äitiä. Ahdistavaa kun en tiedä onko se kunnossa.
Ei sun mitään tarvi pyydellä anteeks. Toivon ettet lähetä sitä viestiä!
VastaaPoistaOikein vituttaa sellaset ihmiset.
VastaaPoistaMä oon joutunu kokemaan kaiken paskan ala- ja yläasteella ja lähettäisin kans tollasen ''kivan'' palauteviestin niille.
Nyt tuntuu et sut on käännetty syylliseks - SINÄ joutuisit pyytämään niiltä anteeks kun NIIDEN pitäs pyytää anteeks sulta ! EI toisinpäin.
En olis suostunu lähettää MINKÄÄLAISTA anteekspyyntö viestii. Miettikööt nyt mitä tekivät.
Oon tavannu täs myöhemmin kaikkien niiden vuosien jälkee yhen jätkän joka oli mun kans samal luokal, oli itse osallisena mun kiusaamiseen ja katto ku mua kiusattiin. Se oli pahoillaan siitä ja kerto omasta näkökulmastaan tilanteen. Mun mielest se oli hieman helpottavaa, menneisyyttä ajatellen. :)
Vielä kun kuulis kaikilta muiltakin saman, ja niin et se tulis suoraan sydämestä.
komppaan edellistä: sinä et todellakaan ole se, kenen pitäisi pyytää anteeksi. (ja jos pyysitkin, niin älä todellakaan ajattele olevasi pahoillaan. ei sinun tarvitse.) kyllä pitää ihmisen kestää omien tekojensa seuraukset, eikä ainakaan pistää omia vanhempiaan selvittämään omia sotkujaan teidän äitin kanssa. aikuisiahan (tai ainakin melkein) tässä jo ollaan saatana. en muuten edes tajua noita vanhempia. minua ainakin hävettäisi, jos olisin kasvattanut kiusaajan, enkä todellakaan soittaisi kiusatun äidille ja valittaisi kuinka minun lasta ahdistaa.
VastaaPoistavoimia! ja J:lle kanssa :)
Vau tosi hienoa että uskalsit viestin lähettää! Harmi vaan että tilanne käänty nyt ihan väärin päin...
VastaaPoistaIte tässä viimepäivinä kanssa miettinyt tosi paljon noita peruskoulun kiusaamisia. Ajattelin ennen, etteivät ne muhun mitenkään ole vaikuttaneet ja ihmettelin kun aina puhutaan sitä kuinka suuret arvet ne voi jättää. Vasta viimeaikoina tajunnut, että ei mikään ihme kun itsetunto on niin pohjassa.
Mutta siis todella rohkea teko ja mielestäni oikeakin! Paljon voimia sulle