Oon tosi pahoillani tästä pitkään kestäneestä kirjoitustauosta. Osastolla ollessa en päässyt yksin ulos, joten tänne kirjoittelu oli käytännössä mahdotonta. Ahdistaa, kun en pysty vastaamaan kaikkiin kommentteihinne. Yhteen kommenttiin vastaamisessa menee suunnilleen 15 minuuttia ja kommentteja on ehtinyt kertyä rästiin melkein 30.. Senpä takia taidan tästä lähtien vastata juttuihinne kommentoimalla omaa tekstiäni. Anteeksi epämääräinen selitys. Pää ei toimi aamuisin.
Asiaan. Ehdin jumittaa osastolla 6 viikkoa ja sain vasta nyt tietää diagnoosini. Puhtaan valkoiselle paperille on printattu riviin rumia sanoja.
"6.7.2010
Jos vertaa nykyistä oloa (kun on syönyt ns normaalisti) siihen jatkuvaan ylitsepääsemättömään synkkyyteen, joka imi kaikesta ilon ja värit, en palaisi lähes mistään hinnasta siihen syömättömyyden aiheuttamaan pimeyteen. Kun se vaan olisikin niin helppoa.
Alun loputtomalta tuntuvan ahdistuksen hälvettyä huomaan muistini parantuneen, asioihin keskittyminen on huomattavasti helpompaa, olo on kevyempi vaikka paino nousee, sen lisäksi mm. innostun ja kiinnostun jutuista helpommin kuin ennen. Lyhyesti sanottuna maailma on paljon valoisampi ja parempi paikka.
Järki ja tunteet eivät mene yks'yhteen."
En koe, että osastolla olo olisi auttanut mitenkään erityisemmin. Joo, opin syömään 1600 kaloria päivässä koska oli pakko. Mustat ajatukset eivät kuitenkaan ole kadonneet minnekään. Ne ovat säilyneet koko ajan liimattuina takaraivoon. Haluan edelleen laihduttaa ja iljetän itseäni. Lihoin osastolla ollessani 5-helvetin-kiloa. Tällä kertaa hävitän kaikki kroppani ihrat hitaasti, mutta varmasti. Voin aloittaa operaation vasta hoitotakuun mentyä umpeen, eli kahden viikon päästä. Hahhaa ja ne kun luulivat voittaneensa.
Ihmisarvoni määrittyy mittanauhan ja vaa'an kautta. Tavoittelen edelleen 45 kilon painoa, tällä kertaa pitää vain toimia huomaamattomammin kuin ennen. Vielä laihdutan itseni olemattomiin.
On niin paljon helpompaa päästää irti, kuin jatkaa taistelemista.
And I'm a little bit lost without you
and I'm a bloody big mess inside
-Scouting For Girls
Voi pieni... pärjäile ♥ on ollut ikävä!!
VastaaPoistavoi oon joka päivä käyny katsomassa onks tullu jotain uutta, ja nyt oli.<3 ihana kuulla susta taas. koita jaksella, pikkuinen!
VastaaPoistaMikä järki oli kuluttaa kuusi viikkoa elämästään osastolla, jos sun tarkoituksena ei edes ole yrittää päästä eroon siitä syömishäiriö helvetistä?
VastaaPoistaJa ei, diagnoosi ei valehtele ja lopeta sinäkin itsellesi valehteleminen.
Mäkin oon joka päivä tarkistellut, että onko sulla tullut jotain uutta tekstiä mutta koskaan ei ollut :/ Pelkäsin jopa et oot lopettanut kirjottamisen! :( Onneksi et kuitenkaan ja palasit meidän joukkoomme takaisin :)♥
VastaaPoistayhdyn tavallaan mooniin, miksi rakas olit osastolla jos et halua edes parantua? ne ei tosiaan valehtele sulle, sulla on sairaus koita pieni ymmärtää :(♥ Olet juuri sopiva ja täydellinen tuollaisenaan, kukaan ei hylkää sua vaikka omasta mielestäs olisit maailman rumin porsas! Haluisin auttaa sua ymmärtämään mut se ei oo mahdollista :( Älä vaivu takaisin helvettiin enää, kun olet niin hienosti päässyt siitä kerrankin irti!
Tsemppiä♥ Mä oon täällä sun tukena, päätit mitä tahansa. ♥
Ah, ihana kuulla susta viimeinki! Ja on niin kiva kuulla, että menee jo paremmin, että on siis valoisampaa sun muuta :) Mutta rakas! Mitä silmäni näkivätkään! Aiot taas alottaa sen helvetin.. Ei, elä tee sitä! Sulla on sairaus, vaikka et sitä ehkä itse huomaa. Siitä parantuminen on vaikeaa, mutta täysin mahdollista. Ja susta on siihen, mä tiedän. Elä luovuta vaan taistele! Sä et oo luovuttaja. Vielä sä voitat sen hirviön ja voit keskittyä elämään onnellisena! Enkä mä tarkota nyt olla ilkeä.. Haluun vaan sun parasta, koska oot tärkeä♥ Voimia taisteluun pieni *hali* :)
VastaaPoistaNyt muru, näytä tälle sairaudelle että et ole niin heikko ja anna sille valtaa. Oikeasti. Osaston tarkoitus ei ole parantaa kokonaan vaan auttaa alkuun. <3 Se että syö, että jaksaa elää, se että voi hymyillä, on paljon tärkeämpää kuin se että antaa vallan helvetille.
VastaaPoistaTsemppiä, älä nyt anna itsesi tippua enenmpää <3
Neph: Juu, koitan♥
VastaaPoistaKiiu: Outoa ajatella, että mun jutut ois niin ihmeellisisä että joku jaksaa jopa niitä seurata. Kiitos kamalasti siitä ja voimia sullekin ♥
Moon: Jos en olisi suostunut osastolle menoon, niin olisi pistetty pakkohoitolähete. Kyllä mä muutenkin haluan parantua, se sairas osa musta vaan on eri mieltä.
SkinnyEmily: Voi sua pientä ♥
Se on monimutkaista. Iso osa musta haluaa parantua, mutta osa taas haluaa pitää laihduttamisesta kiinni kynsin ja hampain. En vieläkään pysty myöntämään että mulla olisi syömishäiriö, vaikka tajuan kyllä ettei nää syömistottumukset mitään normaaleja ole.
Liisa: Kaunis kiitos kannustuksesta, ihana ♥
Lumipyry: Paljon kiitoksia kannustuksesta pieni ♥ Kommenttisi pisti ajattelemaan :)
Mäkin olen lihonut 2, 3, 4 kiloa muutaman kuukauden sisällä ja VIHAAN sitä. Ystävät sanoo ettei eroa huomaa mutta mä näen sen ihan selvästi. Kunpa vaan unohtais koko paskan.
VastaaPoista