Hävettää toi edellinen postaus. Varsinkin se, että J luki sen. Oisin halunnut vajota maan alle kun sain tietää siitä. Oon aikasemmin antanut J:lle luvan lukea tätä blogia, koska en osaa puhua näistä asioista. Tuntuisi, että valehtelisin jos se ei tietäisi mun niin sanotusta synkästä puolesta. Siitä huolimatta kaduttaa toi ihme angstipostaus. Tapani mukaan olin ylireagoinut ja J:llä oli ollut "vaan" tositosi huono päivä.
Vietin viikonlopun J:llä ja nyt ahdistaa. Olisi pitänyt tehdä jotain enemmän. Olla jotain enemmän. Sanoa jotain toisin. Nyt me ei nähdä kahteen viikkoon ja normaalisti ollaan nähty useammin kuin joka toinen päivä. Tää on isompi muutos kuin mitä mä alunperin osasin kuvitella. Sitä paitsi käyn edelleen sisällissotaa itseni kanssa. Mä en ole valmis parantumaan. Mistä mun edes pitäisi parantua? Ei tää näin voi jatkua. Kyllä mä tarvitsen apua. Pöh, mitään millään avulla tee. Kyllä mä kestän vielä kun oon tähänkin asti pärjännyt. Eihän mulla edes ole mitään ongelmaa jne.
Juostaan kiljuen metsätietä karkuun itikkaparvilta. Jutellaan tyttöjenjuttuja ja huudetaan törkeyksiä. Riehutaan ja tanssitaan välittämättä muista. En edes tajunnut, miten paljon mä olen kaivannut tätä. Kunpa meidän välit eivät olisi missään vaiheessa katkenneet.
Luulin, että pärjään ilman kavereitakin - ja kyllä mä pärjäänkin. Kaverit saavat kuitenkin elämän näyttämään paljon valoisammalta. En enää edes muista milloin olen viimeksi nauranut jonkun kanssa, jos poikaystävää ei lasketa mukaan. Melko säälittävän erakoitunutta.
Viikonlopun syömiset: mutakakkua n. 800kcal, metsämarjasosetta 50kcal, pari nallepuh pastillia 3kcal, lasillinen mountain dew freetä 5kcal, jääpaloja = 858kcal
Viikonlopun liikkumiset: kävelyä ~9km 534.6kcal
= 858 - 534.6 = 323.4kcal
Huomenaamulla pakkaan laukun, laahustan bussipysäkille ja matkustan keskustaan. Sieltä lähdetään äidin kanssa osastolle. Pelottaa, jännittää, ahdistaa ja sisällä on sekavien tunteiden pyörremyrsky, josta ei saa mitään selvää.
Toivotan sulle hirveesti voimia ja onnea sinne osastolle. Tee parhaasi <3
VastaaPoistaVoimia kultapieni osastolle <3 Sä selviät!
VastaaPoistaSaako kysyä että mille osastolle sä meet? :)
Tsemppiä ihan hirveänä <3
Voimia ja tsemppiä <3 Mä uskon että sä tulet pärjäämään tosi hienosti! :)
VastaaPoistaTunnelin päässä on valoa :)
Kiitos kommentista. Se oli ihana, niin kuin sinäkin :) Tsemppiä ja voimia osastolle! Kyllä se tästä vielä iloks muuttuu, pakko :) Voimahali♥
VastaaPoistaluin blogin läpi, pidän kovasti<3. uusi lukija siis ja toivottavasti jaksat ja paljon voimia<3.
VastaaPoistaKaipaan sua. ♥ Odotan täällä ihan täpinöissä, milloin susta saa taas pitkästä aikaa kuulla! Käyn joka päivä sun blogissa katsomassa oletko kirjoittanut jotain uutta :$
VastaaPoistaseison yksin hiljaa ja mietin maailmaa. On niin hyvä olla tässä. Ei mikään mua pelota, en mitään kaipaa. En mistään murehdi, ei mikään ahdista.
Seison hiljaa ja tunnen kuinka kyynel valuu poskelleni. Vanha pelko ja ahdistus valtaa mieleni. Päätän laittaa kuulokkeet korvilleni. Kuulen sanat "ja joku päivä mä tiedän sen,sä heräät huomaamaan, sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan" Mieleni valtaa rauha ja hyvänolontunne. Mä selvisin. En ole enää yksin.
Sä et ole yksin koskaan, täällä blogimaailmassa on monta ihmistä jotka välittää susta aidosti ja haluaa tietää mitä sulle kuuluu. Mä kuulun niihin, olen oikeasti kiinnostunut susta ja haluan auttaa sua mitä ikinä päätätkään tehdä! :)Mä tunnen myös etten ole yksin, sun kommentit on osa mun elämää, SÄ olet osa mun elämää. Vaikka ei olla nähty koskaan, tuntuu kuin olisin tuntenut sut monia vuosia!
muista:
Puoltakaan en sun kivustas voi tietää
sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää
mut joku aamu, mä tiedän sen
sä heräät huomaamaan
sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan.♥
toivottavasti pärjäilet ♥
VastaaPoista