Ei saa surettaa, leikittäiskö prinsessaa

Epämääräinen avautumiskohtaus. 

Olin yhden tytön kaveri yli kahden vuoden ajan säälistä. Tiedän, että se on törkeää ja väärin. Tuntui vaan niin julmalta katsoa vierestä, miten se istui joka ikinen välitunti yksin harmaan kukkapenkin reunalla. Menin juttelemaan hänelle ja siitä lähtien aloin saamaan entistä enemmän paskaa niskaani. Liikunhan sen "ruman, lapsellisen vajokin" kanssa ja senpä takia mutkin leimattiin rumaksi vajariksi. (en kuitenkaan syytä tyttöä siitä, että muakin alettiin syrjiä. ei se sen vika ole.) Esitän tämän tytön hyvää ystävää viidenneltä luokalta seittemännen luokan puoleen väliin asti, mutta sen jälkeen en enää kestä. En jaksa nauraa jutuille, jotka eivät ole hauskoja, enkä halua tuhlata aikaani näytelmän ylläpitämiseen. Tajuan elämän olevan liian lyhyt tuhlattavaksi semmoiseen. Tajuan myös, miten julma olen valehdellessani näin pitkään. Sen lisäksi saan tarpeekseni luokkalaisten pilkasta, naurunkohteena olemisesta ja syrjinnästä. Haluan kuulua porukkaan. Olla osa jotain. Annan tytön ymmärtää, etten halua olla enää hänen kaverinsa ja saan tytön äidin vihat niskaani. Vaikka en olekaan enää tytön kaveri, ei ruman ja lapsellisen varjarin leima katoa mihinkään. On se kiva kun on kymmenen vuotta samalla luokalla samojen kasvojen kanssa. Saan maksaa virheestäni kovan hinnan, mutta sen siitä saa. Life is a bitch and then you die.

En tiiä miksi kirjoitan asiasta tänne. Ehkä halusin vaan saada tän ulos, koska en oo puhunut siitä kenellekään. Jostain syystä lähiaikoina kaikki vanhat muistot ja traumat ovat nousseet pinnalle.

Anteeksi vielä viimeyön postauksesta. Toivottavasti kovin moni ei ehtinyt lukemaan sitä. Oli sanoinkuvaamattoman paha olla ja mua pelotti. Herätin äidin ja  kerroin sille että pelkään tappavani itteni. Se lohdutti ja nukuttiin viime yö vierekkäin. Keskellä yötä herään ja nousen istumaan. Vaatekaapista kuuluu kuorsausta. Suunnittelen rikkovani huoneeni ikkunan ja aion hypätä seitsemännestä kerroksesta. Lösähdän perunasäkkinä alla olevan kaupan katolle ja pääsen eroon tästä paskasta. Vilkaisen vieressä tuhisevaa äitiä. En mä voi tehdä sitä. Äiti oli ihan rikki jo kun serkku teki itsemurhan. Ei se ansaitse enempää tuskaa ja pahaa oloa. Vedän peiton ylleni ja jatkan nukkumista kyynelten lämmittäessä poskia.