I will let you down

Herään ulko-oven pamahdukseen. Katson ikkunasta kun äiti ja pikkusisko huristavat autolla näkymättömiin. Kiitti vaan, hyvää äitienpäivää teillekki. Jään kotiin siivoamaan ja kattomaan hömppäohjelmia telkkarista. Ripustan punaisia lakanoita suihkuverhotangolle ja patang, se tippuu rämisten alas. Häpeän silmät päästäni. En uskalla tehdä enää mitään kun pilaan kaiken kumminkin. Koitan epätoivoisesti saada tankoa takaisin. Jalat tärisee kurkottaessani kattoa kohti ja rojahdan kylpyammeeseen. Säälittävää. Sen siitä saa kun valtava norsu koittaa tasapainoilla. Jään ammeeseen itkemään turhautuneisuutta. Jos äitienpäivästä pitää keksiä jotain positiivista, niin eipähän tullut syötyä turhaan kermaisia kakkuja ja sokerilla kuorrutettuja leivoksia.

Toisin sanottuna ei olla vieläkään puheväleissä äidin kanssa. En tunne enää olevani osa tätä perhettä. Se on kuitenkin ihan omaa syytäni. Oon eristäytynyt huoneeseeni ja poistun sieltä vain ja ainoastaan vessaan tai suihkuun. Tiedän olevani lapsellinen, mutten enää kestä äidin halveksuvaa ilmettä jonka alta paistaa suru. Pelkään epäonnistumista. Pienimmätkin vastoinkäymiset arkisissa asioissa tuntuvat maailmanlopulta. Miksi uuteen päivään heräämisen pitää olla niin sietämättömän raskasta?

Oon lähentynyt L:n kanssa. Oltiin ennen parhaita kavereita. Melkein siskoksia. Nähtiin neljän vuoden ajan lähes joka päivä ja sekoiltiin niin ettei mitään rajaa. Mulla on ikävä niitä aikoja. L alkoi kertoilla tästä salaperäisestä ihastuksestaan ja meni lukkoon aina kun koitin kysyä ihastuksen nimeä. Kun olin kuukauden koittanut tehdä johtopäätöksiä ja selvittää tätä mysteeristä ihastusta, L kertoo että se ihastus on mä. Valehtelisin jos väittäisin etten järkyttynyt, mutten halunnut että me etäännyttäisiin ihan liikaa asian takia. Sovittiin että pidetään taukoa, jotta L:n olisi helpompi päästä yli musta. Tauko venyi puoleksi vuodeksi ja välit kylmenivät surullisen paljon. Nyt me ollaan juteltu mesessä kaikesta maan ja taivaan välillä ja suunniteltiin että nähään joskus lähiaikoina. Toivon niin että saataisiin korjattua välit entisiksi, vaikken uskokaan sen olevan mahdollista.

Oon pistänyt tonne sivupalkkiin kyselyn siitä, millaisen postauksen/postauksia teen mikäli lukijoiden lukumäärä on mieletön 90. Varmaan turha selittää mitä noilla vastausvaihtoehdoilla tarkoitan, mutta selitän kuitenkin. 
Kysymyspostaus: te saatte kysyä ihan mitä vaan ja lupaan vastata rehellisesti jokaiseen kysymykseen riippumatta siitä, miten henkilökohtaisia ne ovat. 
Kuvapostaus: kuvia siitä, missä kunnossa mun ihravartalo sillä hetkellä on. En usko että paljastan kuvissa kasvojani. 
Thinspopostaus: kuvia kauniista, laihoista ihmisistä
Julkaisen vanhoja valokuvia: julkaisen valokuvia lapsuudesta ja ehkä nuoruudestakin. Kuvissa esiintyy todennäköisesti minun lisäkseni perheeni ja kavereita. En ole ajatellut sensuroivani ihmisten kasvoja. Omistan kuvat, joten kai mulla on niiden käyttöoikeudetkin.

En missään vaiheessa kuvitellut kenenkään kiinnostuvan löpinöistäni. Ajattelin, että mikäli saisin kaksi lukijaa, olisin onneni kukkuloilla: edes joku on kiinnostunut siitä mitä mun päässä liikkuu. En voi käsittää että nyt teitä ihania on noin paljon. Kiitos ♥