14.4.2010

Anteeksi, äiti


Ovi pamahtaa. Korkokengät kopisevat puulattiaa vasten. "Mee rouskuttamaan niitä jääpaloja omaan huoneesees. Oot niin kuvottava etten jaksa kattoo tommosta." Moi vaan sullekin, äiti. Kerään tavarani kasaan kyyneleitä nieleskellen. Liimaan katseeni lattiaan, jottei tarvitsisi kohdata äidin ylimielistä, inhon värittämää ilmettä. Tiedän olevani kuvottava, mutta se että joku muu sanoo sen ääneen, satuttaa sanoinkuvaamattomasti. "Varaa aika sille opolle, sä et voi vaan olla täällä kaiket päivät tekemättä mitään!" "En mä tarvitse sitä kun lukio ei kiinnosta eikä mikään enää jaksa kiinnostaa tai tunnu miltään." "No sitten olisi kyllä korkea aika muuttaa asennetta!"

"Lopeta toi pahassa olossa kieriskely!"
"Ajattele iloisemmin!" Ei se auta. "No kyllä auttaa, kaikki on pitkälti asenteesta kiinni."
"Ai että miten ihanaa päästä Lontooseen niin ei tarvitse olla täällä ahdistavassa ilmapiirissä ja kattoa tommosta laiskuutta!" Niin mäki sua, äiti.

Liian kovaa huutava musiikki raastaa tärykalvoja. Yritän epätoivoisesti peittää ajatusteni kuohun surullisilla kappaleilla. Turhaa kai sanoa, etten onnistunut. Kyyneleet valuvat vesiputouksina ja mä huudan. Oon saanut tarpeekseni tästä kaikesta. Huudan ahdistusta pois, mutten saa karkoitettua sitä kokonaan. Tunnin kuluttua kyllästyn itkemiseen ja pakotan itseni ylös hyppimään haarahyppyjä. Hengitys takkuilee kun tukahdutan kyynelten virran. Keuhkot eivät tottele. Hengitys muuttuu kiivaaksi, enkä sitä takaisin normaaliksi. Haukon henkeä. Vedän ilmaa keuhkoihin minkä kerkeän, mutta ne eivät täyty. Ihan kuin joku olisi pistänyt neulalla keuhkoni täyteen reikiä. Olen kuin kala kuivalla maalla. Jalat pettää. Makaan kylmällä lattialla haukkoen henkeä. Silmissä sumenee. En ole varma nukahdinko vai pyörryinkö, mutta herään kuitenkin kymmenen minuutin päästä ja jatkan hyppelyä. Hengitys alkaa taas takkuilla. Lepään minuutin sängyllä ja yritän uudelleen. Sama toistuu kolme kertaa ennen kuin suostun luovuttamaan. Kuvottava, heikko, säälittävä, laiska, tyhmä ja saamaton. Vihaan itteäni.


51 lukijaa, kiitos ihanat

3 kommenttia:

  1. Sun kroppa ei oikeasti enää kestä. Ymmärrä jo <3

    VastaaPoista
  2. Äitis oli tosi julma, mitäköhän senki päässä pyöri ;s toivon totisesti et se katuu sanojaa! Se ei tiiä milt susta tuntuu... ;<

    Toi on tosi vakavan kuulosta, kuten kelvoton sanoi, sun kroppa ottaa koht lopputilin jos jatkat :( Kultapieni koita itsekkin ymmärtää asia :/<3

    VastaaPoista
  3. minäkin samaa mieltä kelvottoman kanssa...



    Voimia ja koita jaksaa! *halaus*

    VastaaPoista

Kuiskaa, laula, huuda, kerro, julista, hauku, neuvo, pure ja raavi.