Alone in this fight with herself

Pitkät portaat vilisevät silmissä. Heikottaa niin paljon, että joudun vähän väliä pysähtymään lepäämään. Lopettaa en kuitenkaan saa. "Mitäs olit läski ja menit syömään 3dl sitä ällöttävää jäätelöä. Nyt se pitää kuluttaa pois - hinnalla millä hyvänsä. Sen siitä saa kun sortuu helvetin syöppö." Suoniin sykkivä musiikki auttaa jaksamaan. Yritän unohtaa heikon olon keskittymällä tarttuviin melodioihin. Pelkään itseäni. Valkotakkiset lääkärit kieltävät juoksemisen rytmihäiriön pelossa. Siitä huolimatta jos vaihtoehtona on sydänkohtaus tai pullapitkon lailla paisuminen, valitsen mielummin sydänkohtauksen.

Juoksen pehmeän lumisohjon peittämää tietä. Lenkkarit uppoavat sohjoon, joka taistelee tiensä kenkien kangaskuoren läpi. Heikotus ja rintaa pistävä kipu pakottavat hidastamaan vauhtia. Saamaton läski, saamaton läski, saamaton läski, saamaton läski. Jalat eivät tottele. Ulkopuolisen silmin näytän varmaan siltä kuin olisin ottanut jotain vettä väkevämpää. Hah, säälittävää. Sen siitä saa kun sortuu.

Tarkoituksena oli paastota, mutta sorruin ja tungin sisuksiini 3dl ben&jerry's jäätelöä. Loppupäivä menikin sitten hyppiessä, portaita kivutessa ja juostessa musiikin tahtiin. Vihaan tätä maanpäällistä helvettiä. Mä en enää hallitse itteäni. En mä halua juosta tai liikkua jatkuvasti. Joku muu on ottanut ohjat ja oon liian heikko pistämään vastaan. En pysty vielä nousemaan tätä julmaa diktaattoria vastaan. Tapan itteni tätä menoa.

Aamulla vaaka näyttää 800g vähemmän kuin eilen. Sorrun taas, syön moniviljaleivän ja viiden minuutin päästä löydän itseni porraskäytävästä. Miksi mun on pakko kuluttaa kaikki mitä sisääni pistän? En jaksa tätä. Mielessä pyörii nykyään vain ja ainoastaan kalorit ja niiden kuluttaminen. Taistelen jatkuvasti itteäni vastaan. Nää sisäiset ristiriidat repii mut riekaleiksi. Ehkä mä jatkan juoksemista ja toivon että saan pian sydänkohtauksen. Haluun eroon tästä helvetistä.

Mä haluan olla vapaa.