Ahne porsas

Sain mahti-idean!  Nuudelit ovat todella täyttäviä, mutta niissä ei kuitenkaan ole kuin 117kcal (se on vähän, jos ajattelee että maha ei murise koko loppu päivään). Senpä takia sallin itselleni korkeintaan 2 nuudelipussia päivää kohden. Pyrin kuitenkin selviämään yhdellä. Koska en käy enää lukiossa, vietän aikaa lenkkeillen ja opetellen napatanssia. Tiedän toki, että nuudelit ovat pelkkää vehnäjauhoa ja lisäaineita. Ei se mitään haittaa, sillä pääasia on että paino tippuu. Sitä paitsi äiti pakottaa mut syömään rauta- ja vitamiinitabletteja. Se sai hirveet kilarit kun kuuli etten ollut popsinut tabletteja viikkoon.

Viikonloppuna tuli syöpöteltyä, koska J oli meillä yötä perjantaista sunnuntaihin. Halusin kai todistaa, ettei mulla ole ongelmaa syömisten kanssa. Senpä takia mussutin viikonlopun aikana 2 pakettia nuudeleita, 3/4 pitsasta, 170g mutakakkua ja 400g suklaata. Hyi. Nyt tuntuu siltä kuin maha halkeaisi ja repeäisi liitoksistaan. Söin ihan liikaa. Mä tiesin, että jos syön niin homma karkaa käsistä. Jos sallin itselleni esimerkiksi yhden viinirypäleen, niin hupsista vain ja koko terttu on kadonnut viiden minuutin sisällä. Ihan järkyttävää. Ansaitsen rangaistuksen tosta sikailusta.

Ymmärrän nyt vähän paremmin äidin käyttäytymistä, kun juttelin perjantaina psykiatrin kanssa. Äiti huutaa, koska se on niin ahdistunut ja turhautunut. Sillä on paha olla, kun se joutuu katsomaan vierestä mun "nääntymistä", eikä se voi tehdä asialle mitään. Se on epätoivoinen ja huolissaan, eikä osaa puhua tunteistaan. Siksi se huutaa ja haukkuu mua päivittäin. Vaikka äidillä onkin paha olla, ne ilmaan syljetyt sanat loukkaavat lievästi sanottuna tosi paljon. Teräväreunaiset rumat sanat jättävät mustat, syvät arvet. Hyvällä tuurilla arvet saattavat ajan myötä haalistua. Haihtumaan niitä ei kuitenkaan saa, vaikka kuinka tekisi taikoja.

Mun kroppa ei enää kestä. Vihaan tätä. Lähden rullaluistelemaan. Pakko päästä eroon noista hotkituista kaloreista. Luisteltuani huimat 500 metriä oon pyörtymispisteessä ja jalat on kuin hyytelöä. Joudun kääntymään takaisin ja lepäämään jokaisella vastaan tulevalla bussipysäkillä. Koitan ruoskia itseäni jatkamaan lenkkiä. Emmä voi luovuttaa vielä. Jalat tärisee ja silmissä sumenee kun rojahdan seuraavalle dösärille. Ei tästä tuu mitään. Miten mä jaksoin viime vuonna luistella 4-8 kilsan lenkkejä ja nyt jo 500 metrin pyrähdys tekee tuskaa? Tyhmä, tyhmä läski. Miten mä saan poltettua kaloreita jos en pysty edes lenkkeillä kunnolla! Paniikki paniikki paniikki. Pitää tyytyä hyppimiseen ja napatanssiin. Voi ketun pylly. Hemmetin läski apina.

Anteeksi tosta edellisestä postauksesta. Mulla oli tosi paha olla ja on vieläkin, mutta oon onnistunut jotenkuten lakaisemaan itsemurha-ajatukset maton alle. Kiitos ihanista kommenteistanne.

Vielä joku päivä mä olen laiha ja tyytyväinen iteeni. Vielä joku päivä mä onnistun. Mun on pakko onnistua.


Vaaka nauraa mulle vieläkin: amupaino: 50.2kg