You don't have to be great to start, but you have to start to be great

Kirjoitin illalla tekstin, mutta se ei näköjään tallentunut. Ketuttaa.

Leivoin eilen aamulla rasvattoman ja sokerittoman pannukakun, koska kaapit ammottavat tyhjyyttään eikä ole rahaa ruokaan. Äidiltä en kehtaa pyytää lisää rahaa. Saan siltä viikkorahaa 20e joka kylläkin häviää tuhkatuuleen kiitos salaattitarvikkeiden korkean hinnan. Maksan tosta rahasta kaikki viikon syömiseni, vuokratut leffat ja lehdet, mutta ei mulla silti ole oikeutta pyytää rahaa.


Äidin syöminen kuvottaa ihan mielettömästi. Ahdistun, enkä pysty olla samassa huoneessa. Repäisen tietokoneen johdon irti jättäen muut tavarani olkkariin lojumaan ja ryntään omaan huoneeseeni. Mä en kestä sitä ääntä. Se repii tärykalvot hajalle. MUMS MUMS ROUSK MUMS MÄSSYN MUMS MUMS Pää räjähtää. Kuulen miten hampaat mössöntävät ruokaa äidin suussa vaikka huoneeni ovi on kiinni. Käännän musiikin kovemmalle koittaen tukehduttaa äänet. Turhaan.

Mikään ei tunnu miltään enkä jaksanut mennä kouluun. Kirjoittaminenkaan ei onnistu. Nauroin vanhan blogin teksteille. Ihan kamalan imeliä, naiveja ja säälittäviä. Hävettää.

Revin pahvisen laatikon auki ja vedän varovasti mutakakun ulos. Ruskeaa, sokerista läskimömmöä päällystää paksu kerros tomusokeria. Käperryn pieneen kerään sängylleni ja alan tuhota mutakakkua. Syötyäni puolet kakusta, maha vaikeroi ja alkaa oksettaa. Aion syödä niin paljon tätä rasvapaskaa, että oksennan. Eipähän tulisi syötyä ihan heti sen jälkeen suklaata. Paha olo kasvaa kasvamistaan. Enää pari lusikallista 400g kakusta jäljellä. Tunnen miten rasvainen suklaamössö imeytyy kaikkialle vartalooni. Pakotan viimeiset mutakakun rippeet vatsaani kuvotuksen saattelemana. En oksentanut. Paniikki iskee. Mitä mä nyt teen! Ei tässä näin pitänyt käydä. Munhan piti oksentaa toi kaikki shitti ulos. Ei sen pitänyt jäädä mun sisälle lillumaan. Paniikkipaniikkipaniikki. En voi lähteä lenkille, koska on jo myöhä. En voi tehdä vatsalihaksia koska sänky natisee järkyttävästi, eikä lattialla ole mattoa. En voi hyppiä tai tehdä kuntopiiriä, koska äiti huomaa lattian tärähtelyn ja alkaa valittaa. Paniikki. En osaisi oksentaa ääneti, enkä ole muistanut ostaa laksojakaan. Ei helvetti. Päätän lähteä seuraavana päivänä lenkille ja tehdä rasvanpoltto aerobicia, vaikkei se enää mitään autakkaan. Vahinko on jo tapahtunut. Typerä, läski lehmä.

Minne mun itsekuri on hävinnyt? Miksi mä kidutan itteäni tällä tavalla, enkä osaa enää syödä oikein?

Laiska ja saamaton läskipaska