New beginning

Ärsyttää, että jouduin vaihtamaan blogia. Olin jo ehtinyt kiintyä tohon entiseen. En jaksanut alkaa tekemään isoja muutoksia ulkoasussa, joten tää on nyt tällainen ainakin jonkin aikaa. Haluan voida kirjoittaa vapaasti, ilman minkäänlaisia rajoitteita ja kahleita. Tuttujen ei tarvitse tietää enempää niistä kivikkoisista poluista, joita olen päättänyt kulkea. He tietävät jo liikaa. Senpä takia ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kadota.

Tapasin tänään terveystarkastajan ja sain lisää lähetteitä. Terveystarkastaja on nuori, hieman pyylevä nainen, jolla on ruskea polkkatukka. Se päivittelee mun pitämän ruokapäiväkirjan sisältöä. Jos jatkan näin, joudun kuulemma syksyyn mennessä sairaalaan, enkä pääse vaihtamaan amikseen. Terkka vain ylireagoi ja koittaa pelotella. Ei niin oikeasti voisi käydä. Se haluaa musta yhtä pyöreän kuin ittestään. Ei tule onnistumaan. Polkkatukkainen nainen pyytää astumaan vaa'alle. Olen laihtunut viimekerrasta kilon - ja siitä vasta haloo syntyykin. Puhelimet pirisevät, tietokoneen näppäimet käyvät kuumana, aikoja varataan ja tuskaisen tunnin kuluttua pääsen pois. Kävelen kapeaa lumista polkua lämpimien kyynelten vieriessä poskia pitkin. En mä oikeasti ole noin huonossa kunnossa, kuin ne antavat ymmärtää. Ei tää ole mitään vakavaa. Ei tää voi olla. Mähän vain laihdutan.

Joskus mä haluan syödä taas normaalisti ja elää, enkä koko ajan miettiä kaloreita. Löydän kirjastosta painonvartioiden keittokirjoja ja selailen reseptejä. Pian päässä naksahtaa. Herää läski, et sä vielä voi antaa periksi. Et ennen kuin oot päässyt tavoitteeseesi. Muista ne dieetit ja paastot, sä et saa syödä. Heikot syö. Sä et saa sortua senkin saastainen sika. Ettäs kehtaat edes ajatella moista! Keittokirjat jäävät kirjastoon. Lähden takaisin lumisateeseen tuulen runtelemaksi. Laukussa matkustava rasvanpoltto dvd ja hyväterveys-lehti syrjäyttivät ruokakirjat. Matka kohti synkkää pohjaa jatkuu lumipallon lailla - vauhti vain kovenee kovenemistaan. Ei vyöryvää lumipalloa voi pysäyttää. On jo liian myöhäistä. Mä antaudun sen vietäväksi. Näen jo pimeässä harovat kädet. Ne odottavat mua luokseen. Mua ei voi enää pelastaa.

Aloitan sittenkin ton sivupalkissa olevan sateenkaari-dietin jo tänään. Pakko laihtua. Muokkaan diettiä sen verran, että koska en syö aamupalaa, saan siirtää aamulle tarkoitetun ruuan iltapalaksi. Mä haluan olla pieni, hento ja siro - olematta kuitenkaan ihan pelkkää luuta ja nahkaa. Ennen kaikkea haluan nähdä itseni kauniina, tai edes siedettävän näköisenä. Ehkä se onnistuu vielä joku päivä.