Mutakakkuepisodi pt2

"Sä oot kalman kalpea. Kävisit joskus edes ulkona. Toi ei nimittäin tee hyvää sun jo ennestään huonolle itsetunnolle."

Kiitos äiti. On kiva kuulla sultakin miten ruma mä olen<3 

Makeanhimo. Se kasvoi mun sisllä kunnes räjähti ja lähdin junalla ostamaan mutakakkua. Tällä kertaa mä syön sitä niin paljon että varmasti oksennan. Nyt se ei jää mun sisälle imeytymään reisiin ja mahaan. Tällä kertaa mä saan sen pois musta. Kiikutan kassalle kaksi mutakakkua ja matkaan takaisin junalle.

Paksu pimennysverho alas, iso kasa tyynyjä toiseen päähän sänkyä, masentava leffa pyörimään ja mutakakkua naamaan. Syötyäni puolet ensimmäisestä kakusta, maha alkaa vaikertaa. Jes. Se on hyvä merkki se. Ahmittuani ensimmäisen 400 gramman kakun, olo on täysi. Ei oksennus-täysi mutta täysi kuitenkin. Pakko jatkaa. Ällöttää ja kuvottaa, mutta ruoskin itseni nielaisemaan lusikallisen toisen perään. Tunnen miten paksu sokerirasvamössö valuu hitaasti kohti mahalaukkua. Paha olo kuristaa sisäelimiä. Mä en saa luovuttaa. Maha vääntelehtii tuskasta kun saan viimeisenkin lusikallisen alas. 800g rasvaa tirskuvaa mutakakkua, eikä oksennusta kuulu. Odotan hetken istuen sängyn laidalla. Mitään ei tapahdu. Vatsa pömpöttää ja repeää kohta liitoksistaan. Paniikki alkaa sykkiä suonissa. Missä se fakin oksennus viipyy! Ei helvetti. Ei taas voi käydä näin. Eieieieiei. Huudan tyynyyn ja paiskon tavaroita. Ei tän näin pitäny mennä.

Normaalista syömisestä ei ole tietoakaan. Leivon aamulla rasvattoman ja sokerittoman pannukakun, jota mussutan sitten puoli pellillistä ja iltapäivällä syön loput puoli pellillistä. Hirveä morkkis iskee, enkä syö enää mitään koko loppu päivänä - jääpaloja lukuunottamatta. En kyllä periaatteessa edes voisi syödä, koska näen lähes joka päivä J:tä, eikä me syödä oikeastaan ikinä kun ollaan yhdessä. Olen takaisin kotona yhentoista aikaan ja sitten meenkin melkein samantien suihkuun ja nukkumaan.

Musta tuntuu, etten mä ole tarpeeksi hyvä missään. En edes tässä kirjottamisessa ja sen takia näitä postauksia ei ilmesty ihan yhtä usein kuin ennen. Tuntuu, etten mä selviä tästä yksin. Mä en saa mitään aikaiseksi, koko ajan on semmonen luihin ja ytimiin kylmä, vähintään joka toinen päivä on yli 37 astetta lämpöä, reidet levenee ja maha vaan kasvaa kasvamistaan. Ittensä repiminen irti tästä kaikesta tuntuu mahdottomalta.