Liikaa kaloreita ja liian vähän liikkumista

Anteeksi, etten ole kirjoitellut yhtä säännöllisesti kuin ennen. Viikko sitten mun masennuslääkitystä nostettiin kaksin kertaiseksi, minkä takia koko viikon ajan on ollut semmonen "valot on päällä mutta kukaan ei oo kotona" fiilis. Vartalo toimii, vaikka pää lyökin tyhjää. Turhauttavaa ja ärsyttävää. En halua elää lääkkeiden avulla. Joka aamu 4 ilkkuvaa pilleriä muistuttaa mua siitä, etten ole terve. En ole niinkuin niin sanotut normaalit ihmiset, mä olen sairas. Joka ikinen aamu suunnittelen jättäväni pillereitä ottamatta. Rahkeet eivät riitä valkoisten nappien eliminoimiseen, koska psykiatri on toitottanut niin monet kerrat ettei lääkitystä saa mennä muuttamaan omin tomin. Ehkä vielä joku päivä..

Juustosämpylästä, makaronilaatikosta, puolesta litrasta Cookie dough-jäätelöä, 200g suklaalevystä, pringles-sipseistä, muffinsseista, rasiallisesta täysksylitolpastilleja ja isosta kasasta jääpaloja; niistä on 6 tunnin täydelliset naiset-maraton tehty. Mun "normaali syömis" yritykset ovat epäonnistuneet säälittävästi. Paastoan koko päivän, kunnes viimeistään kuuden aikaan iskee mieletön himo ruokaan ja varsinkin epäterveelliseen sellaiseen. Syöpöttelyn jälkeen kaduttaa ja ahdistaa, minkä takia vedän naamaan ksylitolpastilleja (laksoja en ole vieläkään saanut käsiini) ja koitan epätoivoisesti liikkua kalorit pois. Mä oikeasti yritän syödä normaalisti. Tappelen jatkuvasti päähän juurtuneen äänen kanssa, mutta se sattuu olemaan vahvempi kuin minä. Se voittaa koko ajan. Siitä huolimatta en ole luovuttamassa, koska mä en voi elää näin. Pää ei kestä tätä. Se hajoaa minä hetkenä tuusannuuskaksi ja sitten muutun vihannekseksi - hiphei. Onneksi terkka on jaksanut soitella mulle päivittäin ja varmistaa, oonko jo varannut uutta aikaa ravintoterapeutille. Siirsin ajanvaraamista koko ajan, kunnes lopulta terkka sanoi varaavansa mulle itse ajan sinne. Hyvä niin, koska mä tarvitsen apua. En pärjää yksin tän ongelman kanssa. Vaikka psykiatri kirjoittikin lähetteen sh-keskukseen, niin sinne on puolen vuoden jonot ja psykiatriselle poliklinikalle on vuorostaan kolmen kuukauden pituinen jonotuslista... Mahtavaa.

Paino on pysytellyt 49 ja 50 kilon välillä. En uskalla enää ravata jatkuvasti vaa'alla, joten nousen hirviölle noin joka toinen päivä. Mahdollinen painon nousu ja vaa'an numerotaulussa kirkuvat suurenevat luvut hirvittävät.

Istun lämpimän saunan lauteilla. Katselen hämärässä turvonneita reisiä ja paisunutta mahaa kiukaan kivien paukkuessa. Hyi hemmetti. Hakkaan jalkojani ja katson inhon vallassa hölskyvää läskiä. Läskit hyllyvät rajusti nyrkkien värittäessä ihoa mustaksi. Selluliittiä. Ylimääräistä. Rasvaa. Iljettävää. Koitan ahdistuksen kourissa repiä mahani läskejä irti. Ainoa seuraus repimisestä on ruusunpunainen pyylevä paise, jota jotkut kutsuvat vatsaksi. Tahtoisin olla pelkkää luuta ja lihasta. Ei olisi läskin läskiä missään muualla kuin rinnoissa. Unelma vartalo, joka on surullisen saavuttamattomissa. Silmissä sumenee ja pää nuokkuu rentona edestakaisin. Pyörryttää. Nousen horjuen saunan lauteilta jääkylmään suihkuun. Tuhannet jäiset neulat saavat ihon kirkumaan punaisena. Vartaloa pistelee ja puren huulta jotten huutaisi kylmästä. Ihan oikein tämmöselle löllyrälle. Rangaistus siitä, että olen päästänyt itseni tähän kuntoon.

Kyllä mä vielä joku päivä pääsen tästä helvetistä. 

...Tai sitten en