Jee sainkin jo nyt mokkulan takaisin. Äidillä on oudon ailahtelevat mielialat.
Tuntuu ettei noista masennuslääkkeistä ole hyötyä. Niiden ansiosta mä saan revittyä itseni sängystä ylös ja kouluun, mutta siihen niiden teho sitten jääkin. Olo ei ole yhtään parempi ja pää lyö edelleen tyhjää. Tällä vahvemmalla lääkityksellä pää jumittaa itseasiassa enemmän kuin ennen. Mikään ei huvita eikä mikään tunnu miltään. Kaiken lisäksi inhoan ja kuvotan itseäni päivä päivältä enemmän. Kohta tulen taas siihen pisteeseen, että ällötän itse itseäni niin sanoinkuvaamattomasti, etten usko J:n oikeasti välittävän musta. Uskon tekeväni hänelle palveluksen lopettamalla suhteen. Ei J kuitenkaan oikeasti kestänyt katsella mun epämuodostunutta naamaa ja iljettävää vartaloa. Se vaan valehteli mun mieliksi. Tekisin hänelle vain palveluksen. Enää sen ei tarvitsisi kestää mun tylsiä juttuja ja katsella petolinnun persettä, jonka tilalla joillain henkilöillä on naama. Mä en tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Seison keskellä risteystä, josta lähtee kolme hiekkapolkua eri suuntiin. Ei ole merkitystä minkä tien valitsen, koska jokainen niistä johtaa pahaan oloon. Keinot, syyt ja seuraukset ovat erilaisia, vaikkakin olotila pysyy samana. Synkkänä ja toivottomana.
Kaulan imusolmukkeet ovat turvonneet. Koitan painaa niitä takaisin pieniksi, mutta eihän se mitään auta. Turha päivä. Sanon J:lle, ettei voida nähdä tänään koska mun on niin paha olla. Istun sohvalla täkkiin kääriytyneenä ja tuijotan nurkassa seisovaa viherkasvia tunnin ajan. Kasvin lehdet muodostavat sokkelon. Vähän samanlaisen, jossa mä olen tälläkin hetkellä. Labyrintissä ilman ulospääsyä.
Tahtoisin muuttua näkymättömäksi ja eristäytyä omaan pieneen kuplaan. Pyyhkisin itseeni liittyvät muistot muiden mielistä, jotteivät he huomaisi, ettei mua enää ole. Sytyttelisin pehmeän vaniljan tuoksuisia kynttilöitä valaisemaan pilkkopimeää huonetta. Kaivautuisin lämpimän täkkivuoren uumeniin ja nukahtaisin loputtomaan uneen. Paratiisi.
Mielialat menevät vuoristorataa, enkä tiedä mitä mun pitäisi ajatella. Jossain syvällä sisällä mä haluan parantua ja tiedän että mun pitää parantua. Mustana merenä vellova kuori ei vain anna pohjamutaan haudatun arkun nousta pinnalle. Se ei anna mun haluta parantua.
Ps. Ihastuin tohon Lady Gagan uuteen musavideoon
Otsikko: Michael Schenker
Ota kädestäni kiinni, et ole hukassa yksin.
VastaaPoistaÄlä poista ympäriltäsi ihmisiä, jotka rakastavat sua. Yksin ei ole hyvä olla.
Muista, että et ole yksin. Etkä ainoa eksynyt. Jos tuntuu, että kaikki tiet ovat turhia, pysähdy. Hengitä. Mieti. Ja jatka matkaa kun tiedät mikä on oikein.
Älä satuta, äläkä kuihduta itseäsi. Olet tärkeä <3 *halaus*
Yhdyn edelliseen kommentin jättäneeseen..
VastaaPoista*tarttuu kädestä* Sä et ole yksin!
Sun täytyy vaan uskaltaa heittäytyä, sun täytyy päättää itse parantua, ei sen äänen joka käskee kiduttaa itseään..
Ei se ääni halua kuolla, sen täytyy vaan muuttua.. se voi olla myös voimavara, ei vaara..
Voimia!
Kiitos, sä oot ihana.
VastaaPoistaVoimahaleja takasin<3
Sinä et ole yksin,
VastaaPoistaen anna sinun olla.
Sinä et ole yksin,
olet vain suojaisella rannikolla.
Sinä et ole yksin,
et ikinä olla saa.
Sinä et ole yksin,
täällä joku sinuakin rakastaa.♥
Oot tärkeä♥
"Tahtoisin muuttua näkymättömäksi ja eristäytyä omaan pieneen kuplaan. Pyyhkisin itseeni liittyvät muistot muiden mielistä, jotteivät he huomaisi, ettei mua enää ole. Sytyttelisin pehmeän vaniljan tuoksuisia kynttilöitä valaisemaan pilkkopimeää huonetta. Kaivautuisin lämpimän täkkivuoren uumeniin ja nukahtaisin loputtomaan uneen. Paratiisi."
Tuo on niin hienosti kirjotettu, ajattelen täysin samalla tavalla<3 Rakastuin ^.^