Ajatus ei kulje

Miksi on niin vaikea kirjoittaa tunteista sun muista kun menee hyvin? Ehkä se johtuu pelosta, niin kuin Kafi postauksessaan teorisoi "Uskon epäjohdonmukaisesti että jos sanoo jotain hyvää niin pilaan kaiken, romautan päivieni balanssin, ja sukellan taas pää tai suu edellä epätoivon rotkon". 

Otan riskin ja yritän. Mä oon onnellinen, koska mennään huomenna hakemaan apua J:lle ihan jopa oikeasta paikasta. Se on paljon, että hyväksyy tarvitsevansa apua. Pienetkin askeleet kohti uloskäyntiä ovat edistystä. Vähän jännittää. Oon menossa J:n tueksi enkä tiedä, osaanko kertoa oikeita asioita. J sanoi, ettei todennäköisesti osaa kertoa ankkureista jotka repivät kohti pohjaa. Miten minä sitten osaisin? Menen aina lukkoon vieraiden ihmisten seurassa. Mulla on tiettyjä kulisseja eri ihmisten kanssa, joita olen tottunut pitämään yllä. Vieraan ihmisen läsnäollessa ei osaa käyttäytyä oikealla tavalla. Ehkä se helpottaa huomista jos kiroitan ylös asioita, joista olen  huolestunut J:n suhteen. Ei siitä voi mitään haittaakaan olla. Jos revin paperin jälkeen päin, ei tarvitse pelätä että joku jolle asia ei kuulu, saisi siitä tietää.

Palaan todennäköisesti huomenaamulla kertomaan miten käy. Ei sillä että teitä kiinnostaisi. Tää on mun päiväkirja jonne kirjoitan mitä huvittaa. Hallitsemattomat yölliset avautumiskohtaukset.


Jos satutu lukemaan tämän J, en kerro yksityiskohtia, mistä on kyse tai näin. Asia on eri jos annat luvan, mutta oletan ettet halua mun avautuvan täällä.

Suomen kunnallinen terveydenhoito kusee. Esimerkki nro 63875: haastatteluaika päiväosastolle. Lähdin aikaisin aamulla bussilla Peijakseen ja matka kesti mukavasti yli tunnin. Vihdoin päästyäni sairaalaan kerroin asiani ja vastaanottovirkailija selitti, että haastattelu onkin Myyrmäen terveysasemalla. Arrarrrarr. Ärsytti suunnattomasti. Samantien köröttelemään liian monta kymmentä minuuttia bussilla takaisin kotiin. Busiissa soitin Myyrmäen terveysasemalle ja sairaanhoitaja tokaisi ettei minulle ole varattukaan sellaista aikaa heille ja katkaisi puhelun. Ei siinä mitään, en koe tarvitsevani päiväosastoa. Jos kuitenkin leikitään ajatuksella, että menisi huonommin ja oikeasti tarvitsisin osastoa pärjätäkseni, miten kyseisessä tilanteessa tulisi toimia? Kiva jättää toinen heitteille kun matto vedetään alta. Tosi huonossa tilanteessa henkilö ei ehkä osaisi vaatia tälle kuuluvaa apua. Loppua ei tarvitse edes sanoa.