She’s a mess, she’s a mess, now the girl is stressed

En pysty keskittymään töissä. Pihvejä lentää lattialle ja liikaa hampurilaisia joutuu roskiin. Olen liian hidas tähän hommaan. Kun ei jaksa keskittyä ja energiataso on nollassa, kahdeksan hampurilaisen vääntäminen 45:ssä sekuntissa ei onnistu. Päässä pyörii satoja kysymyksiä ilman vastausta. Mitä jos mä en saa mistään muita töitä? Miksi mulle pistettiin taas lähete syömishäiriöyksikköön? Kaikkihan menee paremmin kuin ennen. Mitä mä siellä muka teen? Mitä mun pitäisi niille sanoa? Joudunkohan mä vaa'alle? Tai kertomaan koko elämäntarinan viidettäsadannetta kertaa? Miksi äiti sanoi että oon normaalia lapsellisempi 17-vuotias? Mikä musta tekee niin lapsellisen? Se ettten polta, dokaa ja riehu kaupungilla yötä päivää? Se että pakenen pahaa oloa ruokaan? Se että sanon vääriä asioita? Pitäisikö muka pukeutua eri tavalla jotta en olisi niin lapsellinen? Pitäisikö harrastaa jotain erilaista? Olla enemmän kavereita? Kiinnostua enemmän politiikasta? Mitä jos mä olenkin saanut sen oppisopimuspaikan? Tuleeko musta kosmetiikkaneuvoja vai myyjä? Pärjäänköhän mä yksin omassa kämpässä? Pitäisi hankkia lisää halpojen ruokien reseptejä. Saankohan mä vuokran maksettua ymym. Lihat palaa, hupsista vaan. Väärä kastike hupsista vaan. Leivät palaa hupsista vaan. Roskiin kaikki.

Olen saanut "johtaa" keittiötä muutamana työvuorona, mutta sekin johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen usein keittiön kokenein työntekijä. Oonhan mä ollut jo huimat kaks kuukautta töissä. Uutta porukkaa tulee koko ajan lisää.

 
Bussipysäkillä on kylmä. Sinitakkinen mies juttelee vaalealle naiselle, jolla on kirja kädessä. "Onko sulla mies? Asutteko yhessä? Harrastatteko seksiä? Onko teillä lapsia? Harrastitteko seksiä viimeyönäki?", mies pommittaa kysymyksiä, joihin kiusaantuneen näköinen nainen ei meinaa ehtiä vastata. "Luetko sä niille lapsille iltasatuja? Mitä luit viimeksi?". On huvittavaa seurata sivusta näiden kahden keskustelua kun toinen kyselee niin nopeasti kaikenlaista eikä hidasta edes kuuntelemaan vastauksia. Tai siltä se ainakin kuulostaa.

Vihdoin bussi tulee ja hiippailen taakse kuuntelemaan musiikkia. Erehdyn vilkaisemaan sinitakkista miestä.

"Hei missä me ollaan tavattu?"

"Ei missään?"

"Eiku kyllä mä oon sut nähny. Ootko sä töissä jossain kaupassa?", mies huutelee bussin etuosasta ja lyllertää istumaan viereeni.

"Oon mä mäkissä mut en mä sua silti oo nähny."

Mies ei haise viinalle, eikä sen silmät seiso päässä.

 

"Aa no se voi olla ku mä käyn siellä aika usein. Tuutsä sieltä nytteki? Missä mäkkärissä sä oot töissä? Minne oot menossa? Louhelaan, manniin vai martinlaaksoon?"

"Jaa, en tuu sieltä. Oon menossa kotiin, enkä minnekään noista."

"Onko sulla poikaystävä? Minkä ikänen oot?"

"Juu on, täytän kohta 18."

"Ai sä oot nii nuori! Mä oon kyllä paljo vanhempi.. Missä sun poikaystävä asuu? Mikä sen nimi on? Minkä ikänen se on? Asuttekste yhessä?"

 Punaisen lonkeron näköinen kieli pyrkii vähän väliä ulos pyöreisiin kasvoihin maalatusta suusta.

"Oukei, se asuu x, sen nimi on Jesse ja se on 17. Ei asuta yhessä mut muutan pian toivottavasti omaan kämppään."

"Ai semmone Jesse-poika! Asuuks se sil nuijatiellä? Minne muutatte? Minnepäin? Kuka maksaa vuokran? Saanko mä tulla sitte tupareihin? Tuleeko se sun poikaystäväki sinne? Tietääkö sen vanhemmat että muutatte? Mitä ne siitä tykkää?"

"Juupelis ei asu. Toivottavasti etelähaagaan, mä taidan maksaa vuokran, kattoo nyt ja kyllä se taitaa tulla. J:n vanhemmat ei tiiä vielä ja mun vanhemmat ei oikeen tykkää."

"Ai miksei tykkää? Onko teillä nyt sitte niinku välit poikki? Ei kannata olla. Tapaatko sä sitte enää sun vanhempia? Aiotteko te hankkia Jesse-pojan kanssa lapsia heti ku muutatte?"

"Tapaan toki, mähän asun vielä äidin luona. Juu ei tosiaan lähiaikoina, molemmat ollaan vasta 17-vuotiaita."

"Mitä?! Miksette?"

"No eihän me pystyttäis elättää niitä."

"No kyllähän pystyisitte! Tottakai pystyisitte!"

"Jaahas." 

"Mä oon muuten Jani. Saankos sun numeron jos vaikka joku päivä soittaisin?"

"No terve mun nimi on x. Eh okei."

Pyöreät lapsenkasvot omaava mies tarkistaa että numero on oikea. Se tulittaa kysymyksillä kunnes bussi pysähtyy, pyydän outoa miestä väistämään ja kävelen lumisateeseen. Matka kesti alle 10 minuuttia, miten ketään kiinnostaa? Miten kukaan jaksaa kysellä noin paljon kysymyksiä ventovierailta? Ehkä se oli sairas. Tai sitte se on vaan tosi yksinäinen.

Pian lähden takaisin J:n luokse ja oon niin vittumainen kuin vaan osaan olla. Jankkaan että sen pitää syödä vitamiineja, tuon sille kilon satsumia sekä mehua ja saarnaan siitä, miten sen pitäisi syödä niitä.Vittuilen kun se pelaa pumpum-pelejään ja pistän soimaan musiikkia, josta se ei todellakaan tykkää. 

En muista mitä muuta ehdin tekemään, kuin että lopuksi pistin vielä Mamma mia! leffan pyörimään. Ja se oliki sitten viimenen pisara. J suuttui. Ei se mitään sanonut, huutanut tai lyönyt. Maattiin vaan hiljaa sängyllä koskematta ja näkemättä toisiamme. Pestään hampaita ja vältellään toistemme katseita. Vaahtoisten suiden jälkeen pyydän anteeksi ja mennään nukkumaan. J halaa ja sanoo antavansa anteeksi, että se tönäisi mua kun katsoin sitä koska se halusi olla edes hetken vihainen, eikä se pystynyt olemaan mulle vihanen. Kyyneleet raiskaa posket ilman mitään syytä. Ärsyttää kun käyttäydyn näin v-mäisesti suunnilleen kolmen kuukauden välein, enkä ite huomaa vittumaisuuttani ennen kuin on liian myöhäistä. Selitän siitä miten pelkään J:n jättävän yhtäkkiä jos oon vaikea. Selitän siitä miten kaikki harvat tärkeät mieshenkilöt mun elämässä ovat hävinneet varoittamatta. Ne hävisivät, vaikka luulin että kaikki oli ihan hyvin. J puhuu ihania ja ollaan lähekkäin. Se sanoo että se rakastaa mua vaikka en osannut käyttäytyä. Kuiskitaan pehmeässä suolaveden sumentaessa silmät. Nukahdan lämpimään, kyynelten tuhrimaan syliin.

Hyvää uuttavuotta!

Tän vuoden uudenvuodenlupaus on etten lupaa mitään, mitä en voi toteuttaa. 

Teettekö te uudenvuodenlupauksia?