En ymmärrä mitään. Elän pienien hipaisujen, tunteiden, hiipivien kuvien ja sävelien kautta - en niinkuin pitäisi. Pitäisi olla fiksu, terve, asiallinen ja asiansa osaava, järkevä ihminen. Olen jättänyt syömisvammailun nurkkaan mätänevänä omenana. Tai niin ainakin itselleni uskottelen. Unohdan turhan usein syödä. Sen lisäksi olen koko ajan rankaissut itseäni ja ajatuksiani suklaalla sun muulla läskiruualla. Se on kuitenkin vain sivuseikka. Pääasiahan on että syön ja lihon kunnes räjähdän. Sehän on normaalia, niinkuin kunnan palkkaama hölmö uskottelee. Maha on turvonnut ja se muistuttaa jo huolestuttavasti rantapalloa.
Syömiseen menee ensinnäkin
- todella paljon rahaa
- aikaa jonka voisi käyttää muuhunkin
- mielenterveys rutiinien muutoksesta
- olematon kontrollin tunne
- lihoo ja on kuvottava
Toisaalta syömisen hyviä puolia olisi
+ ettei tarvitsisi jättää menemättä paikkoihin sen takia, että niissä saatetaan tarjota ruokaa
+ ns. normaali vuorokausirytmi
+ jaksaa paremmin
Vaaka kuiskii korvaan houkuttelevista unelmista ja höyhenistä.
Tiedän että se ei johda mihinkään. Pelkkä turvallisen tuntuinen
noidankehä, jonka syövereihin vähitellen hukun. Onko elämällä
muutenkaan mitään annettavaa? Liian upea parisuhde, joka ei
voi kestää enää kauaa. Sitä onnea on jatkunut kohta vuosi, joten
pian se riistetään pois. Varmasti riistetään. Ja kun niin käy, onko
enää syytä pärskiä siirappia keuhkoista ja koittaa hengittää?
Toteutumattomissa unelmissa roikkuminen piirtää tummanpunaista
jokea sisälle. Unelmat häilyvät usvaan, eivätkä ikinä toteudu. Ne
repivät juuri ommellut saumat rikki ja vuodan kuiviin. Pelkään
putoavani yhtä kovaa alamäkeen kuin viime syksynä
Voi rakas. Voisinpa nyt olla siellä ja halata sua ja koittaa saada sut ymmärtämään, että kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Ja siitä parisuhteesta. Ei kannata ajatella sen loppuvan pian vain siksi, että kaikki menee nyt hyvin. Ei kukaan voi koskaan tietää milloin suhde loppuu tai loppuuko koskaan! Ja jos sinun on hyvä olla J:n kanssa, kuten varmasti on, nauti niistä hetkistä äläkä koko ajan pelkää sen loppuvan. Silloin huomaat, että se kaikki muuttuu vielä paremmaksi! Itsekkin pelkäsin alussa, että Valtteri kyllästyy minuun, mutta kohta on puolitoista vuotta yhteistä onnea takana, eikä loppua näy :) Mieti: J vois olla se, joka sut pelastaa tästä synkkyydestä. Voimia rakas♥
VastaaPoista