"Eivät ne olisi sua oikeasti halunneet päästää pois niin aikaisin"

Lihavat sadepisarat paiskautuvat lasia vasten rumpukapuloina. Ikkuna on turvonnut muodottomaksi, eikä sitä saa kiinni. Salamat välkkyvät piirtäen karikkoisia reittejä pimeään. Karkaan oven takana vaanivilta varjoiltani peiton alle hytisemään. Äiti herää ukkoseen ja syöksyy saarnaamaan unen tarpeellisuudesta. Sen kasvot hehkuvat ilmeettöminä hämärässä. Pleikkarin punainen silmä tuijottaa toruen kalpeita kasvojani.

Liu'un natisten asfaltin yllä. Kangaskassissani matkustaa metallia ja vihreitä korvia. Astun ulos hitaasti aukeavista ovista ihmisjoukon arvosteltavaksi. Ne nauravat likaisille hiuksilleni äänekkäästi. Huutavat äänettömiä herjauksia. Yritän olla välittämättä ja keskittyä suunnistamiseen. Liian kova musiikki viiltää korvia, mutta se on niille oikein. "Sä olet taas kutistunut.", se sihisee pettyneenä. En tiedä pitäisikö sanat ottaa kohteliaisuutena vai varoituksena rotkoon putoamisesta.

Muisti on huonommassa kunnossa kuin ikinä ennen. Ehkä se johtuu katossa tuhisevasta auringosta, joka ei anna nukkua tai sitten solmuun kiemurtelevista ajatuksista. Jäykistyn kauhusta huomatessani yksinäisen valon osuvan kiiltävään. Mielikuvitus laukkaa maalaten karseita mielikuvia varjoista. Varpaat repivät toisensa verille. Teräviä hampaita. Tukahdutettuja huutoja. Likaisia neuloja. Kynsien jälkiä käsivarsissa. Rauhoituttuani huomaan kiiltävän olevan kitara, jonka laskin nojaamaan sängyn reunaan kymmenen minuuttia sitten. Säälittävän typerää säikkyä jotain niin turhaa ja tuttua.

Pitää vain yrittää olla vahva ja jaksaa. Ikkunasta luikerteleva kolea tuuli tunkeutuu luihin ja ytimiin. Hukuttaudun inhottavasti kutittavaan villapaitaan ja syöksyn työntämään oven kiinni kissan jäljiltä. Oven takana odottavia varjoja ei saa päästää sisään. Katossa on violetti mustekala joka valuu hitaasti lattiaa kohti. Todellisuuden rajat sekoittuvat pimeään.

Eilinen tehtävänanto oli aamupalan syöminen ja onnistuinkin siinä tänään. Lusikoin muroja naamaan vapaaehtoisesti, eikä kenenkään tarvinnut erikseen kehottaa syömään. Kai sekin on jonkinlaista edistystä. Pitää vain jatkaa samaan malliin aamupalan suhteen. Huomenna otan tehtäväksi kahdeksan tunnin yöunista kiinni pitämisen. Jos muisti ja keskittymiskyky eivät parane radikaalisti tämän viikon aikana, opiskelu tulee olemaan käytännössä mahdotonta. Niin paljon vaadittavia muutoksia ja pelottavan vähän aikaa.

Pahoittelen etten kykene tänään vastaamaan kommentteihin ja sähköposteihin. Pää ei toimi, eikä ajatus kulje.