Vaaleanpunaista teetä ja tulehtuneita aaltoja

Taivas ratisee purppurana jalkojen alla. Sinä et pääse ajatuksiini tänään. Täällä ei ole sijaa varjoille. Nauran Sinulle ja veitsenteräville hampaillesi. Et voi upottaa niitä punaiseen kun tanssin karkuun. Tuuli valelee kasvoja lasinsiruilla ja hymyilee.

Mun on vaikea hyväksyä, että syömisen kanssa on minkäänlaista ongelmaa, vaikka valkotakkiset tädit muuta väittävätkin. Se johtuu siitä, että "vääränlainen" syöminen tuntuu normaalilta, jolloin sitä ei osaa mieltää vääräksi. Tätä ruuan kanssa pelleilyä on jatkunut kuitenkin niin pitkään, että normaalisti syöminen tuntuu utopistiselta. "Ei kai kukaan muka oikeasti voi syödä viittä kertaa päivässä" -tyyppisistä ajatuksista pitäisi jollain ihmeen kaupalla päästä eroon.

Haluan päästä tästä irti, mutten tiedä miten se onnistuisi. En osaa kulkea sitä kultaista keskitietä, vaan syömisenkin suhteen joko ajattelen sitä 24/7 tai sitten en ajattele ollenkaan. Jos en ajattele syömistä lainkaan, inhottavat kurkkua kuristavat tunteet kerääntyvät siihen hetkeen kun olen yksin. Yksin en pärjää piruja vastaan. Tarvitsen motivaatiota, mutten tiedä mistä sitä repisin. En halua että J joutuu kärsimään, mutta se kyllästyy muhun kuitenkin jossain vaiheessa ja löytää veroisensa tytön. En halua että perhe kärsii, mutta eivät ne musta muutenkaan oikeasti välitä. Se on pelkkää kulissia. En halua menettää opiskelupaikkaa, mutta ei sillä ole niin väliä jos kuolen kuitenkin melkolailla lähiaikoina. Loppujan lopuksi millään ei ole merkitystä, koska menetän kaiken kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.


Oon kyllästynyt tähän ainaiseen pessimismiin. Sattuisiko kukaan tietämään paranemismyönteistä blogia tai muuten vaan positiivista luettavaa? Olisin oikeasti ihan mielettömän kiitollinen.

Kuiskitaan pimeydessä kyyneleitä nieleskellen. Olet lämmin, vaikka sanot palelevasi ja otat sängyn päädystä viltin. Jutellaan kuppaisista piruista ja siitä, miten ne meidät löysivät. En osannut aiemmin edes kuvitella, miten vaikeaa sulla on ollut ja nyt en enää ymmärrä, miten olet selvinnyt siitä kaikesta. En voi käsittää, miten olet onnistunut liimaamaan sirpaleet takaisin yhteen kerta toisensa jälkeen. Olen kateellinen ja häpeän heikkouttani. Mun pitäisi olla iloinen. Mulla on asiat ihan loistavasti jos vertaa siihen kaikkeen, mitä olet joutunut kestämään. Ei se ole reilua, miten elämä potkii joitain päähän ja toiset selviävät tästä vuoristoradasta lähes kolhuitta.

Radiosta soi Viidestoista yö ja ajatukset ovat solmussa. Tajusin vasta nyt ettei kyseinen Juicen biisi ole rakkaustarina, vaan se kertoo viinasta ja juoppohulluudesta. Jollain kieroutuneella tavalla surullisen kaunista.