Vaikka tekisin parhaani, se kuitenkaan riitä

Kirsikkapuun kukat maalaa asfaltin vaaleanpunaiseksi ja puut tuoksuvat kesältä. Harhailen pitkin katuja, joiden nimet maistuvat vieraalle. Seikkailtuani puolituntia, löydän perille piinapenkkiin. Valkoinen paperi on sotkettu rasti ruutuun -tehtävillä. "Olen usein alakuloinen." 1, ei pidä paikkansa. "Koen ettei elämällä ole enää mitään tarjottavaa." 1, ei pidä paikkansa. "Olen menettänyt kiinnostuksen asioihin, jotka ennen olivat tärkeitä." 1, ei pidä paikkansa. Valheita toisensa perään. Pitää osata vastata oikein ja piilottaa tietyt tunteet saadakseen paikan.

Haastattelussa psykologi ja koulun opettaja kysyvät muutaman kysymyksen tavoitteistani sun muista. "Onko sinulla ollut masennusta tai muita psyykkisiä opiskelua vaikeuttavia seikkoja? Tämä alahan on henkisesti hyvin kuormittava. Eli ei ole ollut masennusta? Entä muita psyykkeen sairauksia? Ei siis tosiaan ole ollut masennusta, vai?" Psykiatri kehotti piilottamaan masennuksen, joten vastasin jokaiseen pääsykoepsykologin kysymykseen kieltävästi. 

Voi muna jos ne ovat saaneet mun terveystodistuksen jostain. Kaiken kaikkiaan pääsykokeet menivät hyvin jos en jää kiinni valehtelusta päin naamaa ja jos he eivät tiedä masennuksesta. Eli penkin alle meni. En näköjään pääse minnekään tän hemmetin masennuksen takia. Miten mä pääsen tästä eroon, jos mulle ei anneta edes mahdollisuutta tehdä jotain mielekästä ja toteuttaa itseäni? Arrarr. Not nice.

Mitä jos mun hattaran makuiset unelmat eivät koskaan herääkään henkiin? Mitä jos tulevaisuus onkin oikeasti yhtä synkkää syöksykierrettä? Mitä jos elämä ei muutu tästä enää paremmaksi? Mitä jos mä vaan haihtuisin tuuleen ja katoaisin pölyhiukkasina taivaalle.

Syömisetkin ovat menneet päin honkia. Tänään oli viikottainen elokuvapäivä isän kanssa, jonka jälkeen kuuluu mennä ravintolaan tai kahvilaan. Sulloin suuhuni rasvaisen pizzasiivun isän mieliksi. En halua sen olevan huolissaan musta turhan takia.

Päivän lipsahdukset: 2 omenaa 80kcal, pizzaslice 260kcal, jaffaa ~50kcal, puolikas kuningatarpiltti 28kcal =  418kcal
Liikkuminen: 30min kuntopiiri 267.7kcal, 1h venyttelyä 160.6kcal
Yhteensä: 418 - 160.6 =  257.4kcal
Aamupaino: en voinut mitata, koska äiti ravasi koko aamun huoneessaan (vaaka on sen sängyn alla).

// 2 uutta lukijaa ♥

Taas kävi näin

Laita silmät kiinni. Ehkä herätessä maailma näyttää pehmeämmältä, eivätkä terävät reunat raavi jalkoja.

Ravaan ympäri asuntoa veden poristessa keittiössä. Ulkona on kaunista ja vihreää. En kuitenkaan ole astunut jalallanikaan lämpimään auringon paisteeseen. Ansaitsen rangaistuksen eilisestä mässäilystä. Kaiken kukkuraksi söin jo kymmeneltä luumusosetta, joten koko päivä on pilalla. Pelkkä neljän seinän sisään erakoituminen ei riitä rangaistukseksi. Tungen sisuksiini 0.5L jäätelöä ja 100g sipsejä.  Hahhahaaa liho, läski.

En osaa vielä nauttia kesästä. Pidän siitä miten voin halutessani kietoutua hämärään ja piiloutua varjoihin. Aurinko paljastaa armottomasti joka ikisen virheen. Tuntuu kuin olisi koko ajan valtavan spottivalon alla koko maailman arvosteltavana. Helle tekee isoihin vaatteisiin pukeutumisesta tuskaa ja t-paidassa kulkeminen pelottaa. En halua aiheuttaa muille yökkäysrefleksiä allieni löllyessä ja mahan heiluessa puolelta toiselle. Farkut ovat mielettömän kuumat, mutten ikinä voisi kulkea shortseissa. Capreissa tai semmosissa polvipituisissa housuissa esiintyminen voisi ehkä onnistua, mutta sekin vaatii ihan mielettömästi. Itseinhoa ei niin vaan sivuteta. Haluan normaalin elämän takaisin.

"Mä en nää sua anorektikkona. Mun silmissä sä oot kaunis ja väärin ymmärretty." - J

Tänään olen mussuttanut: luumusosetta 85kcal, 0.5L jäätelöä 1100kcal, 100g sipsejä 517kcal ja 2dl pastaa 100kcal  = 1802kcal

Päivän liikkumiset: hyppiminen 30min 321.3kcal, venyttelyä 1h 160.6kcal, kuntopiiri 20min 142.8kcal = 624.7

Yhteensä 1802 - 624.7 = 1177.3kcal

Lennetään asfaltin yllä tuulen leikkiessä hiuksilla

Pidin taukoa kirjoittamisesta, koska oon ollut yötä J:n luona keskiviikosta perjantaihin. Sen lisäksi oon ollut henkisesti ihan loppu ja pelkkä kirjoittaminenkin tuntuu rankalta.

Maha ei toimi yhtään, mutta mulla ei ole rahaa laksoihin. Pengon äidin lääkelaatikon läpi googlaten jokaisen pilleriliuskan nimen. Kaikkia muita ihmenappuloita kyllä löytyi, mutta laksoja ei. Pitää tyytyä epäilyttävän näköiseen luumusoseeseen. Hahhaa, jos se ei auta niin kuolen siihen kun syön liikaa ja maha räjähtää. Ironista.

Kun vähän miettii, niin en mä oikeasti halua muuttua luurangoksi. Siitä ei tosin vielä vuosiin ole tulossa ongelmaa, mutta kuitenkin. Haluan vain olla tyytyväinen itseeni. Katsoa peiliin ja hymyillä. Rintakehästä terävinä törröttävät luut eivät mun mielestä ole tavoittelemisen arvoisia. Oon kyllästynyt inhoamaan itteäni, mutten pysty muuttamaan ulkonäköäni millään muulla tavalla kuin laihduttamalla. Haluan syödä normaalisti ilman kuristavaa ahdisusta, mutta toisaalta haluan laihtua näkymättömiin. Haluan apua ja oikeat välineet tästä eroon pääsemiseen, mutta toisaalta mulla ei mielestäni ole mitään ongelmaa. Hirveästi ristiriitoja, jotka repii mut kahtia.

Anteeksi tää kökköpostaus. Panostan huomiseen postaukseen sitten enemmän ja vastaan huomenna kommentteihinne. 
Kiitos uusille lukijoille ♥ 

11.5. tiistai
Syömiset: nuudeleita 180kcal, 2½ omenaa 100kcal, fanta zeroa 3kcal = 283kcal
Liikkumiset: puoltuntia pyöräilyä 160.6kcal
283 - 160.6 = 122.4kcal 

12.5. keskiviikko
syömiset: 400g mutakakkua ~4000kcal, luumusosetta 85kcal = ihanihan liikaa 

13.5. torstai
syömiset: kuningatarsosetta 55kcal, lasi mehua 40kcal = 95kcal 

14.5. perjantai
syömiset: luumusosetta 85kcal, 4 purkkaa 4kcal, puolikas subi ilman kastikkeita ja öljyjä 307kcal hyi = 396kcal

Ja niin mä valun taas pois hämärään

Paskat paranemisesta. Mähän hankin itteni kesäkuntoon. Sitä paitsi, masennuksen lisäksi mulla ei ole mitään mistä parantua. Laihduttaminen ei ole sairaus. Se on valinta. Sen lisäksi en täyttä ruman sanahirviön kriteerejä - ja hyvä niin. Jotkut "alan ihmiset" kuitenkin väittävät muuta. Haha, hölmöt. Eivätkö ne näe miten mä uppoan ihraan? Tukehdun omiin läskimakkaroihini. En kykene aina edes kävelemään suoraan ruhoni painon takia, vaan hoipparoin kuin mikäkin puliukko. Ahterini takia multa vaadittaisiin tuplamaksu jos lentäisin ulkomaille, koska istuessani se valtaa kahden ihmisen paikan. Olen valtava, "alan ihmiset" eivät vain halua kohdata totuutta.

Poliklinikalta oli kirjoitettu lähete verikokeisiin. Pienessä kopissa istuva vaaleahiuksinen hoitaja on tyly ja tunnen olevani liukuhihnalla. "Varotan että saatan sitte pyörtyä, kun pelkään neuloja." Hoitajan silmät ovat liimattuina tietokoneen ruutuun. "Ajattelet vaan mielekkäitä asioita.", se sanoo kuivasti. Hoitaja hokee samaa lausetta tyhjin silmin ja tunkee neulanterän verisuoneen. Heikottaa, silmissä sumenee ja maailma pyörii. Oon varma että oksennan kohta nihkeän mummelin päälle. Ajantaju katoaa. "Näytätpäs sä kalpeelta. Menee vielä hetki kun verta tarvitaan 10 putkea. Ajattelet nyt vaan niitä mielekkäitä asioita." Kymmenen minuutin (joka tuntui tunnilta) jälkeen hoitaja selittää tien sydänfilmiin. Mun annettiin ymmärtää, että verinäytteitä otettaisiin yksi ja homma olisi sillä selvä. Poliklinikan terveyshoitaja oli kuitenkin villiintynyt ja merkinnyt lähetteeseen 10 verikoetta ja sydänfilmin. Miksi kaikkien terapiatätien on pakko ylireagoida? Keskittyisivät vaan omaan elämäänsä.

Hävettää myöntää, mutta on ollut henkisesti niin loppu, että useina päivinä pelkästään sängystä nouseminen tuntuu valtavalta saavutukselta. Eli toisin sanottuna laiskuuden takia liikkuminen on jäänyt säälittävän vähäiseksi. Asialle pitää tehdä jotain ja se tarkoittaa entistä vähemmän syömistä ja enemmän kuntoilua. Alan taas kirjoittaa syömisiä ylös, koska se motivoi aikas paljon. Kello on vasta vähän vaille kaks, joten julkaisen tän päivän syömiset sitten seuraavassa postauksessa.

I will let you down

Herään ulko-oven pamahdukseen. Katson ikkunasta kun äiti ja pikkusisko huristavat autolla näkymättömiin. Kiitti vaan, hyvää äitienpäivää teillekki. Jään kotiin siivoamaan ja kattomaan hömppäohjelmia telkkarista. Ripustan punaisia lakanoita suihkuverhotangolle ja patang, se tippuu rämisten alas. Häpeän silmät päästäni. En uskalla tehdä enää mitään kun pilaan kaiken kumminkin. Koitan epätoivoisesti saada tankoa takaisin. Jalat tärisee kurkottaessani kattoa kohti ja rojahdan kylpyammeeseen. Säälittävää. Sen siitä saa kun valtava norsu koittaa tasapainoilla. Jään ammeeseen itkemään turhautuneisuutta. Jos äitienpäivästä pitää keksiä jotain positiivista, niin eipähän tullut syötyä turhaan kermaisia kakkuja ja sokerilla kuorrutettuja leivoksia.

Toisin sanottuna ei olla vieläkään puheväleissä äidin kanssa. En tunne enää olevani osa tätä perhettä. Se on kuitenkin ihan omaa syytäni. Oon eristäytynyt huoneeseeni ja poistun sieltä vain ja ainoastaan vessaan tai suihkuun. Tiedän olevani lapsellinen, mutten enää kestä äidin halveksuvaa ilmettä jonka alta paistaa suru. Pelkään epäonnistumista. Pienimmätkin vastoinkäymiset arkisissa asioissa tuntuvat maailmanlopulta. Miksi uuteen päivään heräämisen pitää olla niin sietämättömän raskasta?

Oon lähentynyt L:n kanssa. Oltiin ennen parhaita kavereita. Melkein siskoksia. Nähtiin neljän vuoden ajan lähes joka päivä ja sekoiltiin niin ettei mitään rajaa. Mulla on ikävä niitä aikoja. L alkoi kertoilla tästä salaperäisestä ihastuksestaan ja meni lukkoon aina kun koitin kysyä ihastuksen nimeä. Kun olin kuukauden koittanut tehdä johtopäätöksiä ja selvittää tätä mysteeristä ihastusta, L kertoo että se ihastus on mä. Valehtelisin jos väittäisin etten järkyttynyt, mutten halunnut että me etäännyttäisiin ihan liikaa asian takia. Sovittiin että pidetään taukoa, jotta L:n olisi helpompi päästä yli musta. Tauko venyi puoleksi vuodeksi ja välit kylmenivät surullisen paljon. Nyt me ollaan juteltu mesessä kaikesta maan ja taivaan välillä ja suunniteltiin että nähään joskus lähiaikoina. Toivon niin että saataisiin korjattua välit entisiksi, vaikken uskokaan sen olevan mahdollista.

Oon pistänyt tonne sivupalkkiin kyselyn siitä, millaisen postauksen/postauksia teen mikäli lukijoiden lukumäärä on mieletön 90. Varmaan turha selittää mitä noilla vastausvaihtoehdoilla tarkoitan, mutta selitän kuitenkin. 
Kysymyspostaus: te saatte kysyä ihan mitä vaan ja lupaan vastata rehellisesti jokaiseen kysymykseen riippumatta siitä, miten henkilökohtaisia ne ovat. 
Kuvapostaus: kuvia siitä, missä kunnossa mun ihravartalo sillä hetkellä on. En usko että paljastan kuvissa kasvojani. 
Thinspopostaus: kuvia kauniista, laihoista ihmisistä
Julkaisen vanhoja valokuvia: julkaisen valokuvia lapsuudesta ja ehkä nuoruudestakin. Kuvissa esiintyy todennäköisesti minun lisäkseni perheeni ja kavereita. En ole ajatellut sensuroivani ihmisten kasvoja. Omistan kuvat, joten kai mulla on niiden käyttöoikeudetkin.

En missään vaiheessa kuvitellut kenenkään kiinnostuvan löpinöistäni. Ajattelin, että mikäli saisin kaksi lukijaa, olisin onneni kukkuloilla: edes joku on kiinnostunut siitä mitä mun päässä liikkuu. En voi käsittää että nyt teitä ihania on noin paljon. Kiitos ♥